PIKOIPIENI  KIRJOITTAJA”SEMINAARI”

 

Enpä malttanut kesähelteellä olla järjestämättä pikoipientä kirjoittaja”seminaaria” Savossa reissatessani kirjailija-opettaja Tamara Ščerbakovan kanssa. Keväällä olimme Tamaran kanssa professori Viktor Kuuselan vieraina Helsingissä ja kirjailijat  mielellään halusivat jatkaa pagisemista. Niinpä Kuusela kutsui meidät vieraakseen kesäpaikkaansa Rautalammille. Ja silloinhan minulla välähti: kirjoittamaan nämä pitää saada!  Aihetta hetken mietin ja sitten keksin: pelto, siitäpä nämä kaksi taiteilijaa Karjalan Kielen Seuran kotisivulle kirjoittavat. Ja tietysti livviksi eli otsikkona oli Peldo.

Ja tulostahan syntyi: runo kummaltakin ja Tamaralta vielä kertomus. Jatkoimme matkaa Annikki ja Ake Heiskasen luo ja siellä emännän ei auttanut muu kuin ryhtyä kirjoittamaan pellosta. Annikki kirjoitti juttunsa ensin suomeksi ja Tamara hieman auttoi käännöksessä. Siispä lähdemme kaikki pellolle!

 

 

 

PELDO                                                 PELDO

 Savun magu nagrehes                          Peldo, peldoine

se gu kazvatettu kaskes.                       joven randaine.

Dai kagru kaskipellos                            Poikki joves

hűvin kazvoi ainos.                               čoma sildaine.

                                                                                         Aijoi huondeksel

Gu kannot iäre raivattih                                                   nizupeldozel.

da mua vie ojitettih,                                                         Mama kiirehel,

suadih hűvä peldosargu                                                   juoksi sirpinke.

mi ei olluh hallanargu.                           Pieni tűttöine,

                                                                pitkűtukkaine,

Peldo vie gu salaojitetah,                         itki randazel

sado suurembi vie suahah                        mamua eččijen.

Pädűö nűgöi aloitella                                                         Tamoi kuldaine

ruistu vehniä kazvatella.                                                     mene mamalluo.

                                                                                            Keriä kűhlähii

Paned vähäzen vie landua                                                   pelduo puhtista.

peldo sinul leivän andua.                         Ei pie paimendua

                                                                 mamua ruadajua.

                                                                  Nizupeldozel

                                                                  iče kävähtäi.

                                                                                             Peldo, peldoine.

                                                                                              Tűhjű, kűnnettű.

                                                                                               Terväh roitos vie

                                                                                                lumel katettu.

1.7.2006                                                     30.6.2006

VIKTOR  KUUSELA                               TAMARA  ŠČERBAKOVA

                                     

 

Oli mielenkiintoista seurata näiden kahden kirjailijan luomistyötä. Kuusela yön yli mietti runoa ja seuraavana päivänä sen koneelta tulosti. Tamara jo siinä kahvipöydässä kynä paperilla lentäen runon kirjoitti. Illalla aloitti kertomusta ja aamulla sen sai valmiiksi:

 

NIZUPELDO

 

Kezäaigu ei ole űlen pitkű. Ogrodu täűtűű kaikel. Kazvetah ogurčat, tomuatat, punajuurikot, nagrehet, hernehet. Kaikkii suurembi da čomembi, tiettäväine, on nizupeldo.

Ennen Anukses, Tuuksen hierus, kazvatettih kaikekse vuvvekse oma leibű, dai ziivatoil sűömistű. Tuli aigu kävvä leikkuamah da ruokkimah pelduo.

Kai hierun naizet suorevuttih parahih valpahih sobih, piäs kaikil oldih valgiet paikat, joga naizel oli sirpi olgupiäle. Pellon ies vastai ruadaii kolhouzan izändy, kuvitetul käzipaikal virui koispastettu leibű. Joga vuottu tämän moine kuva on nizupellon ies.

Minä sidä muctoittelen nűgözel mielel da ajattelen. Minun mieldű műö se ruado Karjalas ei loppevunnus nikonzu, ku nizun leikuaien ies astunus oma karjalaine pappi, kudual oldanus Jevangelii da Ristu kääis. Ei hävitännűs villöin pellot kogo Karjalas. No sil aigu kirikkölöin ukset oldih pandu kiini, a časounat oli poltetut.

Vaiku kuldazen pellon kuva ainos on silmies ies. Kullan värine nizupeldo enne leikuandua űlen čomasti ozuttahes, buttegu näűttäű kűpsevűnnűzii sualehii da sanou:

-         Ottakkua, leikakkua da ruokikkua omal aijal, sit oletto leivänke kaiken pitkän talven.

Rinnal muamoloi oldih lapset, hűö kerättih jiännűzii kűhlähii da navedittih tukkuloih.

Murgin keitettih pellol, sit lapset suadih päivűuni ihan pellol, a havaččuhuu sidä ni tundiettu ei. Silmien ies oli ihan toine kuva. Nizutukut, ihan ku izändät, oli navedittu kuivamah da hűvin kaikil ozutettih naizien ruaduo. Enne päiväzen laskuu, peldo oli leikattu, nűgöi kaikin kiirehel siirűttih kodiruadoloi ruadamah. Minun, dai minun igähizil naizil dai miehil, tämä kuva on silmien ies. A nűgöi niile peldoloil kazvetah vaiku kapustat.

 

1.7.2006

TAMARA ŠČERBAKOVA

 

Ja sitten oli Annikin luomistyön vuoro. Annikki Heiskanen ja Viktor Kuusela ovat syntyisin Salmista Orusjärven kylästä. Tamara Scerbakova on Aunuksesta Tuuksan kylästä, kartasta katsoen ei näillä kylillä niin mahdoton maantieteellinen ero ole – eikä ole myöskään kielellinen ero suuren suuri. Mutta elämä on heittänyt heidät kauaksi toisistaan: Kuusela asuu Helsingissä, Annikki Lapinlahdella, Tamara Petroskoissa. Raja on Karjalassa muutettu toiseen paikkaan…mutta sydämissä rajaa ei ole.

 

OLI  PELDO, NŰGÖI…

 

Minun kodi on moizel kohtal, kunne suau piästä autol, junal, venehel dai lentokonel. Puaksuh meile kävväh gost’at. Kaikkii kallehembi gost’u meile – minul da minun miehel Akel – on diad’o. Hänen nimi on Viktor. Minä hänenkel űhtes kazvoin, űlen äijäl händű suvaičen, ku häi meijän perehel avvutti ainos hűväl sovietal.

Tuli moine aigu konzu meile rodiihes jugei eliä linnas, suures talois. Rubeimmo eččimäh uuttu eländűkohtua. Minun miehel Akel ollah kuldazet käit, häi maltau ruadua mual, dai rakendua kodii.

Lähtimmö eččimäh paikkoi, kudualoi műödih, ku ostua se da rakendua ičel pieni taloi, ku lapset jo kuvottih omat perehet da elettih monis kohtis kaikie suurdu muadu műöte.

Minul ainos oli mieles se kohtu järven rannal, kus műö kazvoimmo Vikinkel. Sie lähäl oli pelduo, meččiä da űlen čoma järvi. Minä näin unis monii kerdoi kui lövvän moizen kohtan, kus műö vastavummo da mustelemmo nuorii aigoi.

Dai löűdűi se peldo, kunne műö Akenke tulimmo kaččomah. Minä kazvol olen peni, astuin troppasta műö, a heinät oldih moizet pitkät ga Ake minun kaimai. Minä tulin ihan rannal da annoin iändű ku heinis kuulta omua miestű. Heinű oli pitkű da sagei,  jugei oli

astuo heinikös. Minä ajattelin: Täs on peldo, suuri heinikkö. Roinnougo midä, silmäl kiinittäviä da konzu…

Nűgozel aijal minä toiči huondeksel aijoi kačon midä rodiihes: Pieni taloi, kaksi aittua, kűlű suuren verandanke. Suuren heinikön muutti valgei imiččumatto. Aken käit, lapsien vägi da minun taba muutettih nurmikko moizekse eländűkohtakse, kunno kiirehtitäh lomapäivil kaikin – pienet dai vahnembat.

Ruuzuloin keskes on čoma läbinägűű huone, kus suau sűvvä murginua da nähtä silmil, midä maltetah ruadua ristikanzan käit. Monet kukkien kukkijoin värit hoivendetah mielii dai sűväindű. Tiä olet ainos tervehennu, ku vuotetah ruavot. Joga heinäine dai kukkaine vuattau minun luaskavua kättű, da vie vettű. Kukkavavot ollah joga kohtas, dai nurmikko on omal aijal leikattu. Passibo ku avvutti Jumal, andoi mieldű da vägie kaikel minun suurel perehel.

 

3.7.2006

ANNIKKI HEISKANEN

 

Tämä oli tähänastinen tulos pikoipienestä kirjoittaja”seminaaristani”. Aiheita annoin kirjoittajille vielä pari lisääkin, saapi nähdä, tuleeko tulosta.

Tällainen pienryhmätyöskentely saattaisi olla yksi tapa elvyttää karjalan kieltä ja sen kirjoittamista – vai mitä mieltä olette? Muutoinkin: tukekaamme toinen toistemme karjalaisuutta!

 

Karjalazin tervehűzin

MARJUKKA PATRAKKA