Pääkirjoitus
Hyvät karjalaiset,
Nyt alkaa uuden karjalankielisen median aika
Karjalan Kielen Seura on julkaissut tänään KARJAL ZURNUALUN ensimmäisen numeron. Kyse ei ole perinteisestä julkaisusta, vaan nykyaikaisesta sanoma- ja verkkolehdestä. Paperilehden lisäksi aletaan piakkoin julkaista myös koko ajan päivitettävää verkkolehteä, jossa on myös äänitteitä ja videoita (Karjalainen You Tube). Lehti haluaa olla mahdollisimman vuorovaikutteinen ja toivomme lukijoiltamme aktiivista palautetta ja ennen kaikkea osallistumista yhteisen lehden tekemiseen.
Lehteä tehdään paitsi suomenkarjalaisille niin myös Venäjällä ja muissa maissa asuville karjalaisille ja erityisesti niille, jotka haluavat olla mukana kielemme ja kulttuurimme elvyttämisessä ja kehittämisessä. Katsomme siis eteenpäin, mutta rakennamme rikkaan kulttuurimme perustalle.
Kutsumme kaikkia rakentavassa mielessä toimivia karjalaisia ja kulttuurimme ystäviä mukaan yhteisen lehden tekoon. Tarvitsemme kirjoittajia, kirjeenvaihtajia, äänikirjeiden ja videoiden tekijöitä ja varsinkin taiteilijoita. Jos joku ei tunne osaavansa karjalaa, toimituksessa käännetään ja tarkistetaan jutut. Kynnys on siis matala
Älkää epäröikö, vaan tervetuloa mukaan. Tämä lehti on juuri teille.
Kuopiossa 20.4.2011
Arkkipiispa Leo
Karjalan Kielen Seuran puheenjohtaja